Puoltoista viikkoa sitten lähdin juoksulenkille koirani kanssa. Aurinko paistoi, ilma oli raikas, kuulokkeissa hyvä musiikki ja juoksu rullasi kuin unessa, ihan itsestään.
Kunnes tiessä oli pienen pieni kuoppa. Siihen astuin, nilkka taittui ensin ulkosyrjälle ja sitten vielä sisään. Tuska aivan kauhea, itkin ja kiroilin. Kaikenlisäksi olin keskellä peltoja, pienen pienellä peltotiellä. Jouduin soittaa äitini pelastamaan, itkien kuin pikkutyttö.
Seuraavana päivänä työterveyteen. Jalka paisueena kuin pullataikina, sinimustana ja kipeänä. Ensin vemppaa maanantaihin. Maanantain uudessa lääkärissä turvotusta oli edelleen niin paljon, ettei värttinäluu tuntunut turvotuksen läpi. Saikkua viikko loppuu.
Outoa olla saikulla, kun ei ole kipeä olo. Siis silleen, kun yleensä on sairaslomalla vaikka kuumeen tai oksennustaudin takia. Nyt pää toimii mutta jalka ei.
Töissä on ihan hirveä kiire kuulemma. Työkaverini painavat ylitöitä, menevät kuulemma lauantainakin. Ensiviikolle on töitä 200h. Kolmelle naiselle.
Jospa ne nyt huomaisivat, että mä oon tarpeellinen palikka tossa yhtälössä ja pidemmänkin sopimuksen arvoinen.
Niin joo. Viimeksi sopimusta jatkettiin taas kuukaudella ja se kestää nyt kesäkuun 12pvään saakka. Hurraaa.
perjantai 22. toukokuuta 2015
maanantai 27. huhtikuuta 2015
Ärsyttää
Sanoin viimeviikolla pomolleni, että töitteni jatkosta pitäisi tietää tämän viikon keskiviikkoon mennessä. Koska pitää tietää, varaanko rakkauteni hedelmille kesäksi päivähoitoa vai en.
Tänään pomo käveli luokseni, näyttäen kohtalokkaalta. Hiki jo vähän tirahti kainaloon.
Mutta hänen uutisensa olivat, että ei hän pysty millään tietää ennenkuin ensiviikolla jatkuuko mun työt vai ei.
Kiva homma. Työsopimuskin loppuu taas ensiviikon lopulla. Hiukan menee hilikulle.
Kaiken lisäksi, nyt jos en varaa hoitoa, en kyllä yhtään tiedä mihinkä tenavani kesäksi lykkään jos työni jatkuvatkin. Jos taas varaan ja ei olekkaan töitä, joudun joka tapauksessa maksaa turhan päitten hoidosta sitten koko kesältä.
Aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaargh.
Tänään pomo käveli luokseni, näyttäen kohtalokkaalta. Hiki jo vähän tirahti kainaloon.
Mutta hänen uutisensa olivat, että ei hän pysty millään tietää ennenkuin ensiviikolla jatkuuko mun työt vai ei.
Kiva homma. Työsopimuskin loppuu taas ensiviikon lopulla. Hiukan menee hilikulle.
Kaiken lisäksi, nyt jos en varaa hoitoa, en kyllä yhtään tiedä mihinkä tenavani kesäksi lykkään jos työni jatkuvatkin. Jos taas varaan ja ei olekkaan töitä, joudun joka tapauksessa maksaa turhan päitten hoidosta sitten koko kesältä.
Aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaargh.
keskiviikko 22. huhtikuuta 2015
Pätkää pätkän perään
Kuukaudellahan se homma taas jatkui. Toukokuun 8päivä ollaan taas jännän äärellä.
Korvaamani tyypin saikku loppuu ensiviikolla, sain sentään kuukauden sopparin neuvoteltua kahden viikon sijaan.
Kun nämä pätkät nyppii, olen kyllä huomanut että työt sujuvat paljon paremmin. Ehkä kun en jaksa enää töistä stressata ja pingottaa, yrittää ihan hulluna. Hommat valmistuvat ennätysajassa ja saan melkein pelkästään kehuja. Lisäksi, kun en jaksa enää nuoleskella konttorin väkeä, olen alkanut laittaa meidän työläisten asioita kuntoon.
Olen mm. vaatinut meille tilattavaki uudet hyllyt, jotka piti tulla jo vuosi sitten, mutta joiden perään ei ole kukaan kehdannut kysellä. Lisäksi pyysin luvan muuttaa työpöytäni toiseen, valoisempaan paikkaan. Hallista on myös uupunut melueristetty alue poraamista varten, melu on aika ajoin aikamoinen. Sen perään olen nyt vinkunut ja asia on laitettu eteenpäin.
Saapa nähdä, kuinka nyt käy.
Olen myös jotenkin vapautuneempi, uskallan heittää aika kummalistakin läppää esim. työnjohtajalle, Ennen olen häneenkin suhtaunut pelon sekaisen kunnioittavasti.
Meidän työpisteeltä on jäämässä eläkkeelle työkaverini vuoden lopulla. Nyt mua pelottaa, että laitetaan taas minut joksikin aikaa pois ja loppuvuodesta soitetaan takaisin. Siinä taas menee kaikki. Sitten pelottaa myös, että olen kesän yli kuukautta kerrallaan ja syksyllä taas työttömänä.
Paljon ennemmin olisin kesällä työttömänä. Biitsejä, mansikoita, mökkeilyä, kalastusta, myöhäisiä kesäiltoja, ystäviä ja laatuaikaa kesälomalla olevien lasten kanssa!
Maria
Korvaamani tyypin saikku loppuu ensiviikolla, sain sentään kuukauden sopparin neuvoteltua kahden viikon sijaan.
Kun nämä pätkät nyppii, olen kyllä huomanut että työt sujuvat paljon paremmin. Ehkä kun en jaksa enää töistä stressata ja pingottaa, yrittää ihan hulluna. Hommat valmistuvat ennätysajassa ja saan melkein pelkästään kehuja. Lisäksi, kun en jaksa enää nuoleskella konttorin väkeä, olen alkanut laittaa meidän työläisten asioita kuntoon.
Olen mm. vaatinut meille tilattavaki uudet hyllyt, jotka piti tulla jo vuosi sitten, mutta joiden perään ei ole kukaan kehdannut kysellä. Lisäksi pyysin luvan muuttaa työpöytäni toiseen, valoisempaan paikkaan. Hallista on myös uupunut melueristetty alue poraamista varten, melu on aika ajoin aikamoinen. Sen perään olen nyt vinkunut ja asia on laitettu eteenpäin.
Saapa nähdä, kuinka nyt käy.
Olen myös jotenkin vapautuneempi, uskallan heittää aika kummalistakin läppää esim. työnjohtajalle, Ennen olen häneenkin suhtaunut pelon sekaisen kunnioittavasti.
Meidän työpisteeltä on jäämässä eläkkeelle työkaverini vuoden lopulla. Nyt mua pelottaa, että laitetaan taas minut joksikin aikaa pois ja loppuvuodesta soitetaan takaisin. Siinä taas menee kaikki. Sitten pelottaa myös, että olen kesän yli kuukautta kerrallaan ja syksyllä taas työttömänä.
Paljon ennemmin olisin kesällä työttömänä. Biitsejä, mansikoita, mökkeilyä, kalastusta, myöhäisiä kesäiltoja, ystäviä ja laatuaikaa kesälomalla olevien lasten kanssa!
Maria
maanantai 6. huhtikuuta 2015
Viikko jäljellä
No niin, pätkä lähenee taas loppuaan.
Perjantaina olis vipa päivä tällä tietoa. En siis edes yhtään tiedä, jatkuuko työt vai ei. Torstaina meinasin mennä kysymään jatkosta, mutta pomo ei ollut töissä.
Vituttaa.
Nukun huonosti ja näen painajaisia koska stressaan.
Eniten vituttaa, kun tiedän että jos nyt ei jatku, niin muutaman kuukauden päästä taas. Työkaveri on joutumassa leikkaukseen ja muutama kuukausi ainakin saikkua siihen päälle.
Mutta jos joudun välillä pois, nollaantuu taas arkipyhäkorvaukset, pekkaset, kesälomat, kaikki.
Kunpa saisin rohkeutta mennä huomenna pomon puheille ja kerrottua kuinka paskalta tälläisenä heittopussina olo tuntuu.
Perjantaina olis vipa päivä tällä tietoa. En siis edes yhtään tiedä, jatkuuko työt vai ei. Torstaina meinasin mennä kysymään jatkosta, mutta pomo ei ollut töissä.
Vituttaa.
Nukun huonosti ja näen painajaisia koska stressaan.
Eniten vituttaa, kun tiedän että jos nyt ei jatku, niin muutaman kuukauden päästä taas. Työkaveri on joutumassa leikkaukseen ja muutama kuukausi ainakin saikkua siihen päälle.
Mutta jos joudun välillä pois, nollaantuu taas arkipyhäkorvaukset, pekkaset, kesälomat, kaikki.
Kunpa saisin rohkeutta mennä huomenna pomon puheille ja kerrottua kuinka paskalta tälläisenä heittopussina olo tuntuu.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Pätkää
No niinhän siinä taas kävi. Pätkää tarjottiin vanhasta työpaikasta. Kuukaudeksi, vuokrafirman kautta tottakai.
Aivan perseestä suomeksi sanottuna.
Tottakai menen innosta pomppien töihin, ikävä on sosiaalisempaa elämää ja lihavempaa lompakkoa.
Lisäksi toi on työpaikkana tosi kiva. On kaikenmaailman taukokeppijumppia ja liukuva työaika, joka on ihan mahtavaa. Työkaverit kivoja ja työ mielekästä.
Mutta toisaalta harmittaa, että alistun taas pompoteltavaksi. Haut on onneksi päällä muuallekkin kokoajan, josko tärppäis pidempää hommaa muualta. Koska tämä tuntuu ihmisarvoa alentavalta tämmönen, pompottelu.
Aivan perseestä suomeksi sanottuna.
Tottakai menen innosta pomppien töihin, ikävä on sosiaalisempaa elämää ja lihavempaa lompakkoa.
Lisäksi toi on työpaikkana tosi kiva. On kaikenmaailman taukokeppijumppia ja liukuva työaika, joka on ihan mahtavaa. Työkaverit kivoja ja työ mielekästä.
Mutta toisaalta harmittaa, että alistun taas pompoteltavaksi. Haut on onneksi päällä muuallekkin kokoajan, josko tärppäis pidempää hommaa muualta. Koska tämä tuntuu ihmisarvoa alentavalta tämmönen, pompottelu.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2015
Huteja
Huteja. Niitäkin mahtuu meikäläisen työhistoriaan. Näillä tarkoitan siis töitä, jotka olisi saanut jättää tekemättä. Taikka niitä, joista saattoi jäädä hiukan ikävä maku suuhun.
Ensimmäinen huti sijoittuu aikaan, kun palasin äitiyslomaltani töiden pariin. Mies oli jäänyt lomautetuksi jo jokin aika sitten ja meillä olisi mennyt varmaan lusikat jakoon jos oltaisiin molemmat jatkettu kotona oloa yhdessä.
Hain sitten erääseen yritykseen rekrykoulutuksen kautta. Virhe. Koulutusajan oli sitten niiiiiiiiin mukavaa ja me oltiin kaikki aivan huikean mahtavia työntekijöitä, pomopuolelta oli kieli ruskeana kaiken aikaa.
Sitten koitti ensimmäinen oikea työpäivä ja meininki alkoikin olla kuin natsisaksassa konsanaan.
Jos iski kusihätä, sekin piti päivän päätteeksi raportoida että kauanko meni aikaa vessareissulla. Muutenkin alkoi tulla kiukkuista palautetta ja ärähtelyä kaiken aikaa jokaiselle.
Sitten, eräänä päivänä, eräs työkaverini oli tehnyt pikkuisen kardinaalivirheen. Meidät kaikki käskettiin tytön ympärille ja työnjohtaja alkoi huutaa kurkkusuorana ja haukkua tyttöä. Ja lopuksi heitti tyttöä rullamitalla päähän. Tarviiko edes sanoa, että sen jälkeen ei tyttöä enää töissä näkynyt?
Minäkin sain sättimistä osakseni. Juurikin minimaalisen mokan olin tehnyt KERRAN, jonka korjaamiseen meni n.30sekuntia. Koko työyhteisö käskettiin ympärilleni ja sitten työnjohtaja antoi paukkua. Sain kuulla olevani paskaluuseri, surkea ihminen jne.
Lisäksi halli mätäni pystyyn ja mulla oli kokoajan poskiontelotulehdus. Antibioottia meni kuin leipää, saikkua en hakenut.
Kun koitti päivä, jona koeaikani olisi pättynyt ja sain käteeni irtisanomislapun, ei varmaan edes tarvi erikseen mainita, että se oli oikeen ilon ja onnen päivä?
Ensimmäinen huti sijoittuu aikaan, kun palasin äitiyslomaltani töiden pariin. Mies oli jäänyt lomautetuksi jo jokin aika sitten ja meillä olisi mennyt varmaan lusikat jakoon jos oltaisiin molemmat jatkettu kotona oloa yhdessä.
Hain sitten erääseen yritykseen rekrykoulutuksen kautta. Virhe. Koulutusajan oli sitten niiiiiiiiin mukavaa ja me oltiin kaikki aivan huikean mahtavia työntekijöitä, pomopuolelta oli kieli ruskeana kaiken aikaa.
Sitten koitti ensimmäinen oikea työpäivä ja meininki alkoikin olla kuin natsisaksassa konsanaan.
Jos iski kusihätä, sekin piti päivän päätteeksi raportoida että kauanko meni aikaa vessareissulla. Muutenkin alkoi tulla kiukkuista palautetta ja ärähtelyä kaiken aikaa jokaiselle.
Sitten, eräänä päivänä, eräs työkaverini oli tehnyt pikkuisen kardinaalivirheen. Meidät kaikki käskettiin tytön ympärille ja työnjohtaja alkoi huutaa kurkkusuorana ja haukkua tyttöä. Ja lopuksi heitti tyttöä rullamitalla päähän. Tarviiko edes sanoa, että sen jälkeen ei tyttöä enää töissä näkynyt?
Minäkin sain sättimistä osakseni. Juurikin minimaalisen mokan olin tehnyt KERRAN, jonka korjaamiseen meni n.30sekuntia. Koko työyhteisö käskettiin ympärilleni ja sitten työnjohtaja antoi paukkua. Sain kuulla olevani paskaluuseri, surkea ihminen jne.
Lisäksi halli mätäni pystyyn ja mulla oli kokoajan poskiontelotulehdus. Antibioottia meni kuin leipää, saikkua en hakenut.
Kun koitti päivä, jona koeaikani olisi pättynyt ja sain käteeni irtisanomislapun, ei varmaan edes tarvi erikseen mainita, että se oli oikeen ilon ja onnen päivä?
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Tähän asti
Mitenkäs tähän tilanteeseen sitten on päädytty?
Peruskoulun jälkeen kävin pari vuotta lukiota. Typerä teini kun olin, ei lukiossa kiinnostanut mikään muu kuin vanhojen tanssit. Rämpien suoritin kursseja.
Ehkä typeryys ja laiskuus lukion kanssa johtui siitä, että en tosiaan yhtään tiennyt mitä sitä isona pitäisi tehdä.
Vanhojen tanssien jälkeen tulin järkiini ja hain ammattikoulun puolelle. Parturi-linjalla kävin pääsykokeissa ja jäin toiselle varasijalle. Itse olsin tahtonut pitää välivuoden, äiti patisti soittelemaan vapaita paikkoja ammattikouluista.
Näin sitten päädyin cateringlinjalle. Se tuntui turhankin helpolta verrattaen lukion opintoihin. Työharjoittelut meni mukavasti, varsinkin asiakaspalvelusta napsahteli kiitettäviä. Kuten sanoin, ihmiset ei oo mulle mikään ongelma.
Viimeisen kevätlukukauden aikana sitten huomasin, että ei puolukkapäivät saapuneetkaan kun piti. Aloin odottaa poikiani. Maha pystyssä valmistuin 2008 keväällä.
Vähän ennen valmistumistani aloitin jo ensimmäisessä ihan oikeassa työpaikassani. Paikallisessa maatalouskaupassa. Kesän myin kukkasia ja maalipurkkeja, hevosenkenkiä ja työkaluja. Se oli tosi nastaa. Työnkuva oli monipuolinen ja asiakkaat pääosin mukavia.
Raskaus aiheutti vaan vähän ongelmiaan. Kesän aikana maha kasvoi jo melko hulvattomiin mittoihin, kaksi kaveria kun kyydissä tosiaan oli. Tekivät äitille tinkiä jo odotusaikana ja painoivat selän isoja verisuonia niin, että aina silloin tällöin saatoin pyörtyä yks kaks.
Kerrankin näin, että asiakas saapui liikkeeseen. Ja juuri sillä hetkellä alkoi näkö sumentua ja päässä heittää. Kaikki työkaverit olivat kaffilla, minä ainoana paikalla. Sain vedettyä jakkaran jäätävän kokoisen takapuoleni alle ja myytyä asiakkaalle mitä hän nyt silloin ostikaan. Kun pää alkoi taas selventyä, huomasin että silmälasini olivat aivan totaalisen vintturassa.
Peruskoulun jälkeen kävin pari vuotta lukiota. Typerä teini kun olin, ei lukiossa kiinnostanut mikään muu kuin vanhojen tanssit. Rämpien suoritin kursseja.
Ehkä typeryys ja laiskuus lukion kanssa johtui siitä, että en tosiaan yhtään tiennyt mitä sitä isona pitäisi tehdä.
Vanhojen tanssien jälkeen tulin järkiini ja hain ammattikoulun puolelle. Parturi-linjalla kävin pääsykokeissa ja jäin toiselle varasijalle. Itse olsin tahtonut pitää välivuoden, äiti patisti soittelemaan vapaita paikkoja ammattikouluista.
Näin sitten päädyin cateringlinjalle. Se tuntui turhankin helpolta verrattaen lukion opintoihin. Työharjoittelut meni mukavasti, varsinkin asiakaspalvelusta napsahteli kiitettäviä. Kuten sanoin, ihmiset ei oo mulle mikään ongelma.
Viimeisen kevätlukukauden aikana sitten huomasin, että ei puolukkapäivät saapuneetkaan kun piti. Aloin odottaa poikiani. Maha pystyssä valmistuin 2008 keväällä.
Vähän ennen valmistumistani aloitin jo ensimmäisessä ihan oikeassa työpaikassani. Paikallisessa maatalouskaupassa. Kesän myin kukkasia ja maalipurkkeja, hevosenkenkiä ja työkaluja. Se oli tosi nastaa. Työnkuva oli monipuolinen ja asiakkaat pääosin mukavia.
Raskaus aiheutti vaan vähän ongelmiaan. Kesän aikana maha kasvoi jo melko hulvattomiin mittoihin, kaksi kaveria kun kyydissä tosiaan oli. Tekivät äitille tinkiä jo odotusaikana ja painoivat selän isoja verisuonia niin, että aina silloin tällöin saatoin pyörtyä yks kaks.
Kerrankin näin, että asiakas saapui liikkeeseen. Ja juuri sillä hetkellä alkoi näkö sumentua ja päässä heittää. Kaikki työkaverit olivat kaffilla, minä ainoana paikalla. Sain vedettyä jakkaran jäätävän kokoisen takapuoleni alle ja myytyä asiakkaalle mitä hän nyt silloin ostikaan. Kun pää alkoi taas selventyä, huomasin että silmälasini olivat aivan totaalisen vintturassa.
Tähän tyyliin
Mahtoi sekin asiakas ajatella, että mikä ihmeen deekumutsi siinä pyörii mahapystyssä ja aivan kujalla.... Hahhahhaaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)